Mä haluun antaa mielihyvää, iloa ja nautintoa.....

Terkkuja Jamaikalta!

Olen ollut tässä maassa jo noin parisen viikkoa mutta kun noita free wifi yhteyksiä ei olekaan saatavissa ihan joka paikassa, niin teidän updeittaaminen tulee nyt pikkasen jälkijunassa, sorry guys. Toisaalta hyvä juttu ettei yhteyksiä ole saatavilla joka mutkassa, eipä tule koko ajan näitä älyvehkeitä räpläiltyä…(=vierotusoireita on kyllä esiintynyt mutta suosittelen itsekullekin tätä tällaista erossa oloa aina silloin tällöin :P). Oishan noita nettikahviloita siellä täällä mutta kun oon vähän laiska sellasia metsästään ja niissä istuskeleen. Toki toisaalta taas on huoli tyttösistä, että jos ne nyt kuitenkin maman apua jossain tarttis tai yleensäkin perheestä, jos jollekin jotain sattuu kun ei 24/7 olekaan skypen tai whatsapin tavoitettavissa…..mutta soittamalla on tästäkin selvitty :). Tosin just Janet valitti, että on se kumma kun ei omaan äitiin saa yhteyttä kun haluaa :D

Lento New Yorkista JFK:ltä Montego Bayihin sujui suurinpiirtein täysin unessa, sillä edellisen yön hippalot New Yorkissa pisti pikkasen väsyttään. Mutta ei voi muuta sanoa kuin että olipa kyllä kiva lopetus Nykin osuudelle. Blondi kiittää ja kumartaa ja toivoo, että ehkäpä in the next life on enemmän yhteistä aikaa New Yorkin kanssa :). Elikkäs Montego Bayihin saavuin 12. päivä perjantaina iltapäivästä ja sieltä oli sitten tunnin ajomatka Runaway Bayihin ja oh my, ällikällä löi paikan ihanuus tän blondin kyllä kun House Erabon pihaan saavuttiin. Elken kirkkaan keltainen talo suorastaan kylpi auringossa ja terassilta oli suora näkymä merelle joten mm-mm-mm, olin tullut kyllä eräänlaiseen taivaaseen. No nuo kolme päivää jotka siellä vietin, kului enimmäkseen chillaillessa, eli aurinkoa ottaessa ja uidessa, sillä Nykin kävelyt ja kiertelyt painoi kyllä ja melkoisesti. Mutta en olisi voinut kuvitella ihanampaa tapaa aloittaa tähän maahan tutustumista kuin tuolla tavoin, rennosti ja vieläpä erittäin turvallisessa ympäristössä, kiitos siitä Lunalle, Brunolle ja Princelle, kolmelle isolle tanskandogille :). Toki tuossa kolmessakin päivässä sattui ja tapahtui aina kun pään portista ulos pisti. Kaduilla kuuluu huutoja ja pyydetään pysähtymään, tarjotaan taksia, seuraa, ganjaa jne. Jouduinpa seuraamaan paikallisten yhteenottoakin erittäin läheltä ja siinä vaiheessa kun minä astuin ulos automaattikopista, niin puukkoja jo heiluteltiin. En todellakaan jäänyt katsomaan mitä sen jälkeen tapahtui. Sen verran apua sain samana päivänä 23 vuotiaalta Steveniltä, että hän tuli kanssani mukaani hankkimaan paikallista prepaid-korttia puhelimeeni. Omien sanojensakin mukaan ”me jamaikalaiset ollaan ystävällisiä” mutta niinpäs vain hänkin odotti ”maksua” avustaan :). Noh, tarjosin kundille pari bisseä ja se oli sillä selvä :D. Mutta eiköhän kaveri ollut ottanut mun numeronki ylös  ja puhelin soi nyt vähän väliä…hehee, enpä ois uskonu, että tulee aika kun meikä jättää puheluihin vastaamatta…hyi mua :). 

Runaway Baystä matka jatkui St Margaret Bayihin ja matka sinne oli varsin mielenkiintoinen. Eli Runaway Baystä otettiin yhdessä saksalaisen nuorenparin, Kristinin ja Marcusin kanssa routetaxi Ocho Riosiin ja tämä samainen pariskunta opasti mut bussiasemalle, joka olikin sitten täynnä kaiken näköistä minibussia ja routetaxia, jotka ahdetaan aina niin täyteen jengiä kuin vain pystyy (ystävääni Kirsiä ois naurattanut katsella kuinka 12 hengen minibussiin ahdetaan ainakin tuplat + matkalaukkuja vino pino ja joka pysäkiltä otetaan vaan lisää ja lisää väkeä :D). Kaiken lisäksi kuski kaahasi sellaista vauhtia erittäin mutkaista tietä, että herkemmällä ois voinu yrjö sellasessa kyydissä lentää. Vihdoin ja viimein pääsin sitten perille ja vastassa oli Dwayne, pitkä, salskea rastatukkainen kaveri, joka ystävällisesti otti 15 kilon (joo paino lisääntynyt viime kerrasta mutta johtuu siitä, että siellä on nyt kaikki mun ”raskaammat” vaatteet jotka oli päällä Suomesta lähtiessä) rinkan selästäni ja kantoi sen tänne majapaikkaani. Ja olipa onni, että hän halusi rinkkaani välttämättä kantaa sillä voi veljet sitä armontonta mäkeä majapaikkaani, kuin myös muuta mäkistä maastoa jota tässä maassa riittää, talsittiin sitten eeten taaten yli 30 asteen helteissä joten on se kumma, jos ei jotain hyvää jaloissa ja persauksessa tämän reissun jälkeen näy tai hetken aikaa ainakin Jamaika osion jälkeen!! (eli erittäin raskailla mäkivedoilla on reissu aloitettu Tiia-Lotta :)). St. Margaret’s Bayssä asustelin ihan paikallisten parissa, tosin talon rouva Yvonne, a.ka. Polly, on puoliksi englantilainen ja puoliksi jamaikalainen ja talon isäntä, Frank, englantilainen. Ja erittäin ihana pariskunta onkin! Ja yllätys yllätys, heilläkin oli koira, Fidel Castro nimeltään, huolehtimassa meikäläisen turvallisuudesta. Ja kiva kun tuo koira vielä pyydysti hiiriä, rottia ja muita öttiäisiä :)).

Eka yö meni vähän niin ja näin, kun kaikki kylän koirat huusi kahteen asti yöllä, kukot kiekui ihan ihmeellisen aikaan ja osaltaan vähän jänskättikin, että mistä joku hiiri, gekko tai muu ötökkä kiipee sisälle, mutta onneks ei kiivennyt eikä mitään muutakaan ällöä tapahtunut. Toka yönä ei enää ees aatellut mitään tuollaista, silmät vaan kii ja unta palloon. Hyttysiä, jotka kiusaa päivin ja öin niin tässä maassa on muuten sitten ziljooooooonia!!!!! Onneksi on ohovia mukana! Vaikka ei ohovit auttaneet, sillä sain inhottavan virustartunnan, joka siellä jylläsi (hyttyset kuulemma sitäkin levitti ja chicken quineaksi sitä kutsuttiin). Kaikki nivelet oli niin hemmetin kipeet, että kävely ja kaikenlainen nostelu, vesipullon avaaminen ym sattui ihan vietävästi. Osa sai vielä jotain ihottumaakin mutta mä selvisin vaan noilla yllämainituilla kivuilla pienen lämmön kera. Johtuen varmaan kuumuudesta niin St. Margaret’s Bayhin saavuttuani en kahteen päivään syönyt juuri mitään….join kyllä mutta nälkä ei vaan ollut jostain syystä…..Ja sitä ekaa aamukahvia kun terassilla Pollyn kanssaan nautittiin niin eiköhän kaksi kaveria tiellä meidän talon kohdalla huutanut, että täällä on KÄÄRME!!! Polly nauroi pojille, että tuokaa se tänne näytille kun Kaija pelkää niitä. Mun huuto säikytti sekä kärmeen että pojatkin, joten siitäkin selvittiin. Terassilla istuessani tai kadulla kävellessä ohi kulkevat miehet, naiset, lapset huuteli hyvät päivät tai illat ja hymyilivät ja heiluttelivat kättä aina iloisesti eli pääsin pieneksi osaksi sitä yhteisöä noinkin lyhyessä ajassa, kiitos siitä Pollylle. 

Tässä maassa veden tuloa säännöstellään, joten se saatetaan katkaista taloista yhtäkkiä ilman mitään ilmoitusta ja meikäläinen ainakin kun oli koko ajan suihkun tarpeessa ois ollut hätää kärsimässä jossei majapaikassani olisi ollut kaksi ulkosuihkua erillisellä vesisäiliöllä joita sai käyttää vapaasti. Mietinkin yks päivä että voi jösses sentään, musta on kyllä kauneus jossain tooooodella kaukana kun näissä helteissä täällä hiihtelee, sillä hiki valuu koko ajan ihan valtavina puroina pitkin kroppaa ja hiukset liimaantuu päähän kiinni mutta sama se on paikallisilla ja kaikilla muillakin.

Ekana kokonaisena päivänä henkilökohtainen oppaani Dwayne kierrätti mua rannoilla kun niille halusin. Kävästiin uimassa ihanalla Boston Bayllä, joka on tähän mennessä ehkä ihanin ranta ikinä, missä olen käynyt ja uinut!!!! Ja siellä ei meidän lisäksi ollut kuin kaksi ihmistä. Sieltä mentiin katsomaan paikallisten suosimaa Winnifred beachiä, jossa käy myös turisteja ja siellähän niitä oli tälläkin kertaa. Loppuhuipennuksena oli vielä se kuuluisa Blue Lagoon. Kertakaikkiaan ihanaa, ihanaa ja vielä kerran ihanaa! Tässä maassa kyllä oikeesti joskus tuntee olevansa todellakin jonkinlaisessa taivaassa, niin kaunista paikoin on. Paljon on sitten sitä kauniin vastakohtaakin kyllä…valitettavasti :(. Niin paljon roskia joka paikassa ja lisää vaan heitellään luontoon. Tokana päivänä mut vietiin sitten raftingiin Rio Grande joelle eli sellasella bambuveneellä mentiin pitkin jokea. Ja henki salpautu sielläkin, sekä maisemien kauneudesta kuin myös siitä kun sai pulahtaa hiukan kylmempään jokiveteen kuin mitä meressä tähän mennessä oli ollut. Eväät syötyämme lähdettiin takas päin ja soutelun jälkeen kävästiin paikallisessa baarissa, jossa oppaani serkut, kaverit ja muut kylänmiehet, naiset ja lapset tappoivat aikaa mm. korttia pelaamalla. Seuraava päivä kuluikin löhöillessä alhaalla rannalla, lähinnä Pollyn omistamassa rantabaarissa (jonka hän on tällä hetkellä kylläkin vuokrannut eteenpäin) ja parissa muussa rantabaarissa istuskellessa ja paikallisten kanssa höpötellessä. Port Antoniossakin tuli muutamaan otteeseen pyörähdettyä rahaa nostamassa ja Pollyn kanssa kauppoja katsastamassa. Mitään suurempaa en ole täältäkään ostanut, pari rannekorua ja yhden maalauksen johon ihastuin. Lauantaina sit taas kierreltiin kaikkia ihania paikkoja, käytiin uimassa ja istuskeltiin metsässä paikallisten kanssa. Tosin metsä oli lähellä tietä ja baaria mutta sanotaanko näin, että siellä oli eräänlainen myyntikoju pystyssä ja siellä sit kulutettiin aikaa. Välillä haettiin baarista kylmää juotavaa ja kellään ei ollu kiire mihinkään. Vimppa iltanani Polly järkkäsi alhaalla rannalla mulle läksiäisjuhlat eli cook out partyt. Grillattiin kalaa, kanaa, vihanneksia jne. ja juomaksi siirappia ja sokeria jäiden kera! YUMMY!!!!  Muiden pelatessa dominoa meikä katteli auringonlaskua, illan pimetessä tulikärpäsiä sekä tummaa taivasta, joka salamoi. Tuohonkin kylään ja paikkaan pieni pala sydäntäni kyllä jäi, niin kovasti nautin oleilusta, kaikesta näkemästäni ja kokemastani siellä! Onkohan mun sydämestä tätä menoa mitään jäljellä ku kotiin pääsen….?

Boston Bay <3

Kuvia joelta, heppauiskentelua Boston Bayltä, Blue Lagoon sekä "oman pihan" hedelmäpuita sekä iltataivas terassiltani

Polly, paikallista menoa baarissa, vahtikoirani Fidel Castro, hymypoika Andrew ja tuoretta kookosvettä tuli juotua kannu tolkulla 

Serkukset Dwayne and Polly

Kalaa ja kasviksia, mmmmmm yummy!!!!

Aikasta hieno!!

Yllä olevan kiven luona oli tällainen ihana pikku rantakin

Shereen <3

Shereenillä oli kivaa mun läksäreissä :)

Atlantan vieraita

Maanantaiaamu koitti ja oli tullut aika lähteä seuraavaan paikkaan, Kingstoniin. Dwayne saatteli mut Port Antonioon oikeaan bussiin ja Kingstonissa vastassa oli majoittajani Neil. Ja no niin, nyt tultiin sitten korkeelle ja kovaa eli meikäläisen tuollainen 200 neliön asunto neljän päivän ajan on sitten ylhäällä kukkulalla, josta näkee koko Kingstonin!! WOW, mitkä maisemat!! Mutta ylläri ylläri, mäkiä riittää kavuttavaksi sitten täälläkin. Tänään otin ja kävelin alas Liganeauun (ylös tulinkin sitte taksilla :D) kun piti saada lisää puheaikaa kännyyn sekä täytettä jääkaappiin. Kaikki muu täällä Jamaikalla on suht kallista paitsi taksilla ajo! Mutta joo, Kingstonista sitten myöhemmin lisää ja nyt vasta kantsiikin pysyä mukana kun tää on se paikka, jossa todella voi joutua hukkaan.....no ei huoli pois ystävät, huomenna samainen taksikuski tulee hakeen mua täältä huipulta ja vie sit katteleen Bob Marleyn taloa ja sen sellaista.  

Kingston illan hämärtyessä mun partsilta katsottuna...

...ja sama päivänvalossa 

Thank you New York, had a blast!!

Heyheyhey!!

Alkais Ison Omenan osio olla loppusuoralla ja oh boy, blondin pää on pyörällä tästä kaikesta menosta ja meiningistä! Mutta näin vain selvisin kunnialla tästä ekasta etapista ja vieläpä heti tällaisesta isosta kaupungista ihan yksinäni. Jess, hyvä mä!! Hostellielämä on lähtenyt käyntiin mukavasti ja parin ihanan travelleripariskunnan seurasta olenkin saanut nauttia täällä "kotona" hengaillessani ja rappusilla tupakalla istuessani. Yhteystietoja on tietty vaihdettu puolin ja toisin. Myös energinen emäntämme on ollut mahti apu neuvoineen ja ohjeineen ja talon koiruus Bailey, on vahtinut ja pitänyt musta hyvää huolta tupakkatauoillani (kuten myös viereisen talon rakennustyömiehet :P). 

Bailey

Isoin ikävä on hellittänyt tai ainakin luulin niin....kunnes eilen laitoin ekan kerran napit korviin ja kuuntelin musaa metrossa (niin kuin kaikki täällä tekee), niin jostain puskista se itku vaan pääsi kun Itseni Herra-biisi alkoi soimaan ja päästiin kohtaan rakkailleni sanoinhan, yli kaiken välitän!!! Iski ihan järjetön ikävä tyttöjä, niiden läheisyyttä ja hassuja tempauksia. Tähän on vaan totuttava, että vaikka kaukana ollaankin toisistamme niin ollaan sydämissämme lähellä kuitenkin. Ja onneksi enintä ikävää helpotetaan tasaisin väliajoin skypetellen.

New York on kyllä niin helppo kaupunki kulkea ja seikkailla, että jopa minä olen pärjännyt täällä ja vieläpä ihan ilman karttaa! Metrolla olen vääntänyt menemään Harlemin ja Times Squaresin väliä ja välillä kauemmaksikin ihan jatkuvalla sykkeellä ja melkein kaikkina vuorokaudenaikoina....eli juu-u, myös yöaikaan olen täällä yksinäni hiihdellyt mutta kertaakaan en ole pelännyt sillä olenhan kaupungissa, joka ei nuku koskaan ja sepäs on niin totta kuin vain voi olla. Toki tuohon ei nukkujien joukkoon mahtuu varmasti niitä hullujakin mutta niinhän niitä on kotikaupungissanikin :). New Jerseyn puolellekin olen pariin otteeseen tehnyt bussimatkan ja sepäs onkin vallan mukava paikka, jonka muistan varmasti pitkään. Mielessä käväisi kyllä myös että jään tänne, sillä ekaa kertaa moneen moneen vuoteen MULTA kysyttiin paperit kun olin menossa baariin drinksulle!! Suu auki katselin pokea, että ootko oikeesti tosissas....mutta käytäntö ilmeisesti on, että kaikilta kysytään henkkarit iltaisin tietyn kellonajan jälkeen. Noh, onneksi oli passi laukussa ja pääsin nauttimaan valkkarilasilliseni ja sainpa pokesta uuden kaverin itselleni :).

Rahaa täällä saisi palamaan vaikka ja kuinka ja täytyy kyllä myöntää, että välillä se shoppailuhimo yrittää jostain tuolta syvyyksistä kovastikin puskea läpi mutta kun mitään en kerran tarvitse (=rinkkaan ei mahdu), en kaupoissa viitsi sitten pyöriäkään. Yhdet leggarit oli pakko ostaa kun hajotin farkkuni heti kättelyssä... :) Eli shoppailuholisteille valitettavasti en osaa antaa hintatietoja tai muitakaan vastaavia vinkkejä muuta kuin että paratiisihan tämä teille kyllä varmaan olisi :). Ja koska tämä mun reissuhan ei ole mikään normi turrematka niin se vähän rajoittaa näitä kaikkia "must see-turistikohteita" tai ainakin niiden täydellistä täytäntöönpanoa. Toki mä koen asian niin, että nyt on vapaus tehdä ja nähdä asiat eri tavalla kuin miljoonat muut matkaajat kun budjetissa on pysyttävä. Ensimmäistä kunnon vuorotteluvapaakorvausta odotelenkin jo kuumeisesti ja sehän tulee vasta syyskuun vimppa päivä...argh...eli siihen saakka todellakin joutuu vähän kaiken suhteen sniiduilemaan kuten Madventuresin kundit sanois.

Mut jos ei tarttis sniiduilla, voisin mä tuolla asustella ja Central Parkin menoa tuolta partsilta ihastella

Mutta aloitetaas niistä nähtävyyksistä mun tavalla nähtynä. Times Square valoineen ja outoine ihmisineen oli kyllä lystiä katseltavaa. Siellä ois voinut istuskella monta tuntia ja vaan kattoo sitä ihmisvilinää ja toinen toistaan hullumpia esityksiä, tv-kuvauksia jne. Vapauden patsaan käväisin katsomassa Staten Island Ferryn, Whitehall terminaalin laiturilta ja ihan oli ilmaista lystiä. Toki ilmaista lystiä olisi ollut se lautta-ajelukin Staten Islandille ja takaisin, tuolla reitillähän patsaan voi bongata lähempää mutta tuollainen kaukokatselu riitti mulle ihan hyvin. Empire State Buildingia katselin myös kaukaa, koska ylös asti ei oo mitään asiaa, sillä hieman korkeanpaikankammoinenkin nykyään olen. Ja sisäänpääsymaksun hinnalla elelen mukavasti parin päivän ajan. The New York Public Libraryn jellonat piti käväistä tsekkaamassa ja sisällekin asti pääsin sitten seuraavana päivänä, koska halusin ottaa kuvia ystävälleni Hennalle paikasta, jossa Sinkkuelämää Carrien ja Mr Bigin piti mennä naimisiin. Henna kun on suuri Sinkkuelämää fani ja niinhän olen minäkin! Joten oleppas hyvä Henna, tuossa alhaalla muutama photo sulle <3. Rautatieasema, Grand Central Terminal, oli ilman muuta yksi ohjelmanumero ja on se vaan upea laitos! Siellä isossa hallissa portailla seistessäni näin niin silmissäni flash mob-kohtauksen leffasta Friends with benefits ja odotin, milloin joku (siis Justin Timberlake) alkaa tanssimaan ja laulamaan....mulle....mutta höh, mitään ei tapahtunut :(. No ehkä ensi kerralla sitten, tiedoksi vaan Justin! Brooklyn Bridge, 9/11 Memorial, Chinatown ja Little Italy tuli nähtyä myös ja seuraavanlaisia tunteita nuo yllämainitut kohteet mussa herätti. Sillalla sitä jotenkin tajusi sitä upeaa kaupunkisilhuettia katsellessa, että nyt on Räyringin tyttö kaukana kotoa mutta samalla oli kuitenkin rento, varma ja hyvä olo. Muistomerkin luona oli sitten auttamatta hiljainen ja surullinen mieli ja lopuksi jopa vähän vihainenkin...tästä maailman pahuudesta. Chinatownin tuoksu puski läpi ja lujaa, siis tuoreet kalat, muut merenelävät, mausteet jne. mutta hajusta huolimatta, niitä katuja oli mukava kierrellä ja kuunnella kun kaikkialla soi se "viulu"musiikki (erhuksi sitä soitinta kait kutsutaan). Pikku Italiassa valitsin lounaspaikakseni pienen trattorian ja pizzapaikan ja ah nam, annos raviolia bolognesekastikkeella meni ääntä kohden niin, että leauat vaan louskui. Hieman hintavahan lounas oli ja kaiken lisäksi mä kun unohdin ihan sen tipin, joka tulee laskun päälle niin about 30USD tuli pulitettua ateriasta. Noh, annan itselleni anteeksi ja virheelleni naurahdan, se ei oo niin vakavaa, sillä mähän oon alkutaipaleella ja opettelen näitä hommia vasta :D. 

Blondin menoa New Yorkissa 

You got piece of my heart New York <3

Ja vaikka täällä näkee jos jonkinlaista pukeutumista ja tyyliä, niin tämä Suomi-tyttö keräs kyllä huomiota tällä asuvalinnalla liikkuessaan! Päivän kommetti hymyn kera oli suoraan paidastani LOST IN THE CITY ja wow, nice pants :)

Päälimmäsenä kaupungista jää mieleen sen kiihkeä, mukaansatempaava syke, ehkä jotenkin kuitenkin likainen ja sotkuinen olemus (rottiin ja torakoihin törmäsin sitten muuten jo täällä...), Harlemin ystävällisyys ja ne isot bebat! Ja niin, kyllähän täällä sinkkublondilla pää pyöri ja vinhaa vauhtia :D. Anyhow, rakastuin tähän kaupunkiin ja toivottavasti jonain päivänä pääsen tänne vielä uudestaan ja silloin on paree olla budjetti vaan tätä kaupunkia varten varattu!! Kuten huomaatte, blondi ei ihan hukkaan joutunutkaan vaan jatkaa seikkailujaan mutta alkutaipaleellahan tosiaan vasta ollaan eli kaikki on mahdollista :). Ja sydän on kyllä kulkaa pakahtua ilosta, sillä teitä lukijoita, retkeni seuraajia ja ystäviä on niin paljon mukanani, että olen aivan otettu! Iso kiitoskiitoskiitos teille kaikille siitä <3 <3 ja yhdessä mennään eteenpäin!

It's time to say goodbye New York and heeelllooo Jamaica! Stay in tune and I'll take you to the paradise with me!! Bless and One Love <3

Tears....and New York!!

Heihou ja sitä rataa!

Tässäpä tulee nyt Blondin ensimmäiset kunnon reissukuulumiset.

Noin se 2. päivä syyskuuta koitti ja kello herätti minut aamulla neljältä Sokos Hotelli Vaakunan vällyjen alta just syvimmästä unestani...yllättäen oli taas nukkumaan meno venynyt puolille öin ja ylikin ja viikonlopun seikkailutkin painoi vielä. Vaikka tuota päivää olin innolla odottanut, niin samalla sitä olin myös pelännyt ja se oli juuri niin kauhea kuin olin sen tiennytkin olevan. Itkimme tyttöjen kanssa isoja kyyneleitä, halasimme ja rutistimme toisiamme lujaa mutta mikään ei vienyt pois sitä lohdutonta oloa ja ikävää, joka jo nyt siinä hetkessä oli olemassa. Tuska raastoi tämän äidin sydäntä, kun katselin rakkaitteni kävelyä pois luotani....ja sitten olinkin yksin...yksin niiden kaikkien kentällä olevien ihmisten säälivien katseiden kohteena. Ja niitä katseita riitti...   

Love you to the moon and back <3

Lento Helsingistä Gatwickiin meni nopsaa, tosin itkien ja ihan sumussa....eli oikeastaan en tiedä menikö se nopsaa vai ei. Yllättäen Gatwickin kentällä vietetty seitsemän tuntiakin kului onneksi suht kivuttomasti, siis ajan puolesta, itkun ja ikävän puolesta ei säästytty sielläkään. Yhden huomion tein kentällä ihmisiä seuratessani ja tutkaillessani....missä on ilo maailmasta?? Kenttä oli täynnä väkeä mutta niin valitettavan harvassa oli ne ihmiset, jotka hymyili, nauroi tai ylipäätään edes osoitti jonkinlaisia tunteita. Ajattelin mielessäni, ettei kaikilla voi olla tällainen tilanne kuin minulla (siis aamun tapahtumien jälkeen minullahan oli oikeus olla syrjäytynyt, apaattinen, masentunut ja kaikkea mahdollista minkä takia suupielet kääntyy alaspäin) joten eikö esimerkiksi loma Cancunissa tai Heraklionissa olisi ollut iloinen asia, ja eikö sitä iloa olisi voinut edes jotenkin näyttää? Mutta ei näköjään, vakavin naamoin keskusteltiin vierustoverin kanssa, jos keskusteltiin, tai sitten tuijotettiin sitä kännykkää tai läppäriä...mutta naurua ja iloa en kyllä valitettavasti nähnyt :(. Aion seurailla ja tarkkailla ihmisiä nyt tällä reissulla ja toivon, toivon todella, että sitä iloa vielä maailmasta löytyy!!! Vihdoin koitti se hetki, että jengi alkoi lompsimaan koneeseen ja salaa toivoin, että eräs erittäin hyvännäköinen, yksin matkustava mies istuisi minun vieressäni mutta EI!!!! Enköhän löytänyt itseni koneen peräosasta, keskeltä lapsiperheitä ja sitä seitsemän tunnin itkupotkuraivarih...ässäkkää :). No ei muuta kuin kuulokkeet korviin, musa täysille ja unta palloon.

Maahantulotarkastus sujui hyvin ja ripeästi. Mukava, vanhempi lempeän näköinen setä toivotteli hyvää reppureissua ja toivoi, että nautin kovasti New Yorkin vierailustani. Rinkan saatuani astelin ulos ja whaat, 28 asteen lämpö ja kosteus humahti kyllä naamalle sellaisella voimalla, että luulin saapuneeni jonnekin rantakohteseen. :) Aikamme odoteltuamme, kimppakyytikin saapui kentälle (etukäteen varattu sellainen) ja niin saavuin tänne majapaikkaani yhdentoista jälkeen illalla...ihan rättipoikkiväsyneenä.

Itku- ja väsykoomasta hieman selvittyäni ja herättyäni tähän päivään, olenkin sitten hengaillut pääasiassa tänään vaan täällä Harlemissa, missä majailen. Ihmiset on niin ystävällisiä ja rentoja ja kaikki on valmiita auttamaan ja neuvomaan. Tuntemattomat toivottelee hyvät huomenet kun istun majapaikan rappusilla nauttimassa aamukahviani ja tuollainen pieni asia saa ainakin minut iloiseksi ja päivän käyntiin kyllä mitä parhaiten!

 Majapaikkani Harlemissa, La Sienna

Central Parkissakin käväisin tekemässä jo pikakierroksen (hehee, pikakierroksesta huolimatta, kilometrejä tais tulla mittariin melkoisesti...) mutta sinneppä ennätän mennä kyllä vielä uudelleenkin ja menenkin. 

Central Park vihdoin livenä edessäni

Hahaa, hame päällä lenkkeilyä isossa puistossa :)

Tuon läpi ei ehkä pimeellä uskaltais yksin mennä..

Ylläolevan sillan takana odotti tällainen kaunis näkymä

Regards from Central Park :)

Nyt onkin aika lähtee etsimään purtavaa näin ekalle illalle (meinasin syödä hienosti oikein ulkona tän ekan reissuillan kunniaksi ja juoda yhden drinksun) ja hostellin emäntä, Yvette, suositteli Sylvia's Restaurant nimistä paikkaa (on kuulemma tuttu Madagascar elokuvasta...joku kirahvi?!? toivoi keksiä?!? Sylvian ravintolasta, huomaa että joku ei oo ehkä kattonut kyseistä elokuvaa mutta englantia luulisin ymmärtäväni ja nuo sanat ainakin :D). Huomenna olisi tarkoitus lähtee pyörimään Manhattanille mutta munhan aikataulu on erittäin vapaa ja muutokset suunnitelmiin sallittuja eli katsellaas mihin päädyn :) 

Näin on potkaistu reissu käyntiin ja nyt sitten vaan seikkaillaan koko rahan edestä!!! Saas nähdä, kuinka hukkaan blondi täällä joutuukaan mutta once again, kiva ja kiitos kun sinä olet mukanani <3. 

PS. Nämä pari biisiä tässä alla on mun mukana tällä reissulla joten niistä kiitos Jannika B:lle <3 (Meiltä Kokkolasta tulee kovia ja rohkeita mimmejä!!)
http://youtu.be/K0ICRKA-4G8
Jannika B – Itseni herra