Final chapter...HOME again!

Täällä taas hetken tauon jälkeen....

Niin se hetki vaan koitti, kun tämän blondin retki päättyi. Haikea fiilis mutta samalla ihanaakin oli palata kotiin. Lentokentällä oli mun isoimmat aarteet eli tyttäreni Janina ja Janet vastassa itkujen kera. Mutta voi sitä ihanaa ilon tunnetta kun sai noita kahta taas halata ja rutistaa! Tosin olin kyllä valmis kääntymään takaisin samantien jo Helsinki-Vantaan kentältä, sillä jumaleissön että oli KYLMÄ (ja kylmyys on sen kun vaan jatkunut!!). Jännää kun pari viimeistä viikkoa Jamaikalla odotin, että kohta pääsen ilmastoon, missä ei joka liikahdus aiheuta ankaraa hikivirtausta koko kropalle (edes kesähelteilläkään) ja yötkin saa nukuttua joten kuten putkeen kuumuudesta huolimatta, mutta voi hyvänen aika kuinka väärässä olinkaan. Sitä lämpöä, kosteutta, auringonpaistetta, lämpöisiä sateita, ukkosia jne. kaipaan nyt jo reilun kuukauden kotona olon jälkeen ja kovasti! Ja varsinkin kun eipä nuo kelit näytä täällä lämpenevän vaikka kuinka toivoo.... 

Oh no...do I have to leave?!?

Here's two biggest reasons why I had to leave.....my precious daughters! <3

My best friend and worst enemy <3 Not far from home now!!

At Helsinki railway station thinking, should I take a train to St. Petersburg instead of Kokkola...Maybe next time! :)

Yummy!!!

I think he missed me....or not :D

Yhdeksän kuukautta ja seitsemän eri maata, I did it! Tosin en kyllä hetkeäkään epäillyt ettenkö ois tuohon pystynyt, enemmän olin huolissani tyttäristäni, miten he selviytyvät. Mutta turha huoli oli sekin. Me ollaan aina oltu niin tiivis ja läheinen kolmikko, että tämä mamman reissu teki meille kaikille vaan hyvää. Vaikka edelleenkin ollaan erittäin läheisiä, niin jokainen on löytänyt itsestään uusia puolia ja juttuja ja nimenomaan yksilöinä. Huomattiin myös, että selvitään jokainen vaikkei toiset olekaan 24/7 saatavilla ja käytettävissä. Eli loppu hyvin kaikki hyvin!

Pikkasen tiukilla on ollut sopeutuminen tänne arkiympyröihin. Jet lagista toipuessa meni ekat päivät, innostusta ja energiaa ei oikein löytynyt mihinkään ylimääräiseen ja oli sellainen tyhjä olo. Puhelimessa kulutin alkuun melko paljon aikaa ystävien kanssa höpötellessä, kerroin reissusta sekä kyselin myös heidän kuulumisia. Heh, jotenkin tuntuu, että täällä aika ei oo mennyt juurikaan eteenpäin vaan kaikki on aika samassa pisteessä kuin mitä oli lähtiessäni...Toisaalta ihan jees asia mutta kun itse on pikkasen erilainen ajatusmaailmaltaan kuin lähtiessä (en kyllä osaa sanoa, onko tämä pysyvä olotila vai nou...), niin kiinni pääseminen tähän sivistyneisyyteen ja jäykkyyteen vie kyllä tovin, mutta ihanaa on, että perhe ja ystävät muistuttaa mua joka päivä, miksi kotiinpaluu on kuitenkin ihana asia <3. Toki suurinosa asioista toimii taas täällä meillä melko paljonkin helpommalla tavalla kuin tuolla maailmalla mutta joo, kaikkeenhan tottuu..... Tuon yhdeksän kuukauden aikana ruokavalio oli kyllä niin himppusen verran erilaisempi kuin täällä kotosalla. Maitoa ei tullut juotua, leipää en juurikaan syönyt eli olo oli mitä mainioin. Nyt täällä kotona taas sitä maitoa kuluu litra tolkulla, leipää (ruisleipää namnamnam) tulee vedettyä melkoisestikin ja sen kyllä huomaa vatsassa ja koko ajan on jotenki sellainen olo, että kroppa ei sopeudu tähän nyt ollenkaan (Kristiina sanin sanoin: oma vika pikku sika kun on tällainen herkkuperse :D :D). Noh, paluu työelämään kun koittaa tuossa elo-syyskuun vaihteessa, niin josko sitten sais laitettua nuo ruokailutavatkin taas oikealle tolalle... :). 

This I missed so much, Finnish milk!! And now my stomach thanks me.....

The view from my balcony....it's amazing as well <3

The story of my journey in local newspaper - The world is not a scary place!! :)

Kaija-Silvennoinen-lähti-yksin-reppureissaamaan-maailmalle

Blondi kiittää ja kumartaa teitä kaikkia ihania, jotka reissussa mukana olivat joko ihan fyysisesti tai tämän tarinoinnin kautta! Kiitoskiitoskiitos <3 <3 Mun elämä jatkuu todellakin erilaisena, mielenkiintoisena ja miksei osaltaan haastavanakin, sillä oma armas saapuu tänne Suomeen ihan pian ja "arki" jamaikalais-suomalaisessa parisuhteessa tulee olemaan varmasti täynnä uusia, jänniä hetkiä ja tilanteita :). Can't wait!!!! <3 Se olisi varmasti uuden blogin paikka mutta nääh, ehkä ei kuitenkaan. 

Blondin seikkailut hiljenee......Safe travels folks!! 

               "Put down the map and get 

               wonderfully lost"

"It's better to look back on life
and say: I can't believe I did that
than to look back and say: I wish
I did that"

Love is in the air....

Woppaa taas täältä maailmalta ja paljon sydämiä kaikille! 

Tovi vierähtänyt sitten viime päivityksestä mutta yritetääs nyt sit tän hetken tunnelmia ja vähän muutakin raapustella :).

Eli kuinkas tässä nyt näin kävi....että täällä Jamrockissa ollaan taas?!? No helposti, sitä kun rakkaus iskee täydellä voimalla niin valtameretkään ei sitä yhdessäoloa estä. Eli muuta vaihtoehtoahan ei ollut kuin palata tänne oman rakkaan luo <3. Ja mikäs täällä ollessa, mua kohdellaan kuin prinsessaa ja tyttöystävästähän täällä käytetäänkin usein sopivasti nimitystä princess :). 

My love <3

Paluu tänne oli kyllä melkoisen urakan takana, sillä ensin junalla Hua Hinistä 5 tuntia jollain extrahitaalla junalla Bangkokiin, sit lennettiin 7 tuntia Bangkokista Kuwaitiin, jossa venailtiin nelisen tuntia kunnes jatkettiin matkaa Nykiin....14 tunnin lento kyl sujui yllättävän hyvin, sillä mulla oli koko penkkirivi ihan vaan mun käytössä! Joten ei muutaku penkeille pitkälleen ja unta palloon. Nykissä sit joutuki ootteleen het sellaset 12 tuntia mutta onnekseni en ollu kentällä ainoo, joka siellä aikaansa kulutti ja sitä unta yritti saada. 

Venailua Hua Hinin rautatieasemalla

Lisää venailua Bangkokin kentällä

Hyvin Kuwait Airways pelitti

Kuwaitissa on paljon hiekkaa....

Onneks oli näin hulppeesti tilaa vain mulle Kuwaitista Nykiin!!

Jossain vaiheessa näin jopa lunta!! 

Vihdoin koitti torstaiaamu ja lento tänne lähti melkein ajallaan. Perhosia oli vatsassa ja paljon! Osittain siitä, että kuinka kovaan kuulusteluun maahantullessa joudun (suht vähällä pääsin) mutta suurimmaks osaks siitä, että neljän pitkän kuukauden erossa olon jälkeen olisin taas vihdoin oman kullan kainalossa. Kentältä matka jatkui sitten yhdessä ukkokullan kanssa muutaman tunnin ajan noilla jo tutuksi tulleilla, ääriään myöten täyteen ahdetuilla, hurjaa ylinopeutta ajavilla pikkubusseilla...argh!! Niitä ei ollut ikävä sitten yhtään. Tässä suhteessa kyllä meillä Suomessa on vaan mahtavat liikenneyhteydet ja yleensäkin liikennekäyttäytyminen (poikkeuksia ja hulluja hurjapäitä tietty löytyy meiltäkin mutta täällä se on enemmän sääntö kuin poikkeus, että kaahaat meneen niin lujaa kuin autosta lähtee ja kisaat toisten bussien kanssa). 

Jep, Nyksissä satoi räntää ja asteita oli about 4 ja meitsi keikistelee kesämekko päällä....noh, kohti lämpöähän tässä oltiin menossa! :D

Kotiin päästiin kuin päästiinkin vielä ihmisten aikaan ja voi sitä riemun määrää, kun näin taas kaikki muutkin jo tutuiksi tulleet ihmiset! Ja kaikki otti mut niin hienosti vastaan ja olivat aidon iloisia siitä, että oon palannut. Nyt sit kolmisen kuukautta täällä elellään suht normiarkea (pari jäljellä). Eli paljon porukkaa pyörii meillä ja me pyöritään niillä, syödään yhdessä, viikonloppuisin katsellaan paikallisen jalkapallo- tai krikettijoukkueen pelejä, iltaisin hengaillaan "kadulla" Red Stripea juoden, osa Dominoa tai korttia pelaten tai ihan istuskellen ja muuten vaan jutustellen. No mun jutustelu on pitkälti sitä, että keskityn lähinnä kuuntelemaan kun en tätä patois'n kieltä ymmärrä....No jotain tietty ymmärrän jo ja enemmän ja enemmän koko ajan. Mutta puhumaan musta ei sitä vielä oo vaikka tuo rakkaus mulle sitä yrittääkin opettaa :). Onnekseni suurin osa tästä ympärillä pyörivästä jengistä taitaa englannin joten kuten, osa hyvinkin, joten kyllä mäkin pääsen kommunikoimaan ettei ihan tuppisuuna tarvi istua. Vaikka suurin osa ei tiedä missä Suomi on (ei tienny kyllä monessa muussakaan paikassa....Afrikassa tai osassa Aasiaakaan), niin silti ne on kiinnostuneita ja on se kiva kertoa omasta kotimaasta; yöttömästä yöstä, revontulista, lumesta ja jäästä ja tietty saunasta :D. Ja sattuipa sopivasti kun yksi ilta jengi kotoa postasi faceen mahtavia revontulikuvia niin sain näyttää, että tällaista kauneutta meidän taivaalla näkee. Ja btw, ne jotka jotain Suomesta tietää, ylistää meidän koulujärjestelmää! 

Krikettijoukkue harjoittelee

Tiukka peli oli...me (siniset) hävittiin vaikka oli vuohet lisävahvistuksena....

Auton peräluukussa on hyvä istua ja kattella peliä

Ystävämme Daniel <3

Treffeillä <3

Nyt jos tekis jonkinlaista yhteenvetoa tai kuvausta reissustani (vielä kun se on suht tuoreena muistissa) niin en voi kuin suurella sydämellä suositella reppureissausta...soolona! Yksin reissaava ei todellakaan ole yksin ellei niin halua. Bussi-, juna- ja lentomatkoilla jo törmäät toisiin matkalaisiin ja monesti lentokentältä tai bussiasemilta taksi- tai tuktukmatkat hostellille tuli taitettua yhdessä muiden reissaajien kanssa ja hostelleista löytyy aina joku, joka reissaa yksin ja on valmis puolittaan kulut esim. retkien suhteen. Näin oli ainakin mun kohdalla ja muutamien kanssa jatkettiinkin yhdessä reissua aina seuraavaan kohteeseen. Pitkillä bussimatkoilla jengistä myös muodostuu melko tiivis yhteisö ja siellä ollaan valmiita auttamaan toisia matkaajia esim. jaetaan eväitä tai jos tarpeeksi oikeaa valuuttaa raja-asemilla ei olekaan niin aina löytyi joku, joka olisi ollut valmis lainaamaan. Ja aina löytyy niitä mukavia paikallisia, jotka on valmiita jeesaan, jopa viemään kädestä pitäen osoitteeseen, jos et itse sitä löydä. Oon kyllä pikkasen yllättyny itestäni, että osasin suunnistaa melkein aina oikeaan paikkaan, sillä mun suuntavaisto ei oo niitä parhaita mahdollisia!! Reissullani kohtasin kyllä monelaista matkaajia. Oli niitä, jotka reissas niin pienellä budjetilla, että yöpyivät ulkosalla. Meitä "hostelli"reissaajia oli suurinosa ja aina nuorista alle parikymppisistä sinne 67-vuotiaisiin!!! Joukossa oli myös sellaisia, jotka oli reissannu jo useamman vuoden sillä todellakin tähän jää koukkuun. Eräskin japanilainen nainen oli tehnyt matkaa yksinään pari vuotta Toyota Hiacellaan aina läpi Siperian, Euroopan ja Afrikan (Keniassa oli menossa kun hänet tapasin). 

Yksin reissatessa kaikkien huomiohan kohdistuu vain sinuun ja ne huutelut ja kaikenmaailman avun tarjoamiset alkaa jossain vaiheessa hieman jopa ärsyttää, mutta kun hymyilee ystävällisesti ja sanoo ei kiitos ja jatkaa päättäväisesti matkaa, niin homma on kuitattu sillä....aina seuraavaan huutelijaan asti :D. Mulle ei sattunut mitään pelottavaa tai edes uhkaavalta vaikuttavaa tilannetta yksin kaduilla kävellessäni. Takseissa, tuktukeissa, motskareiden ym kyydeissä ollessani pelkäsin kyllä....sitä vauhtia ja niitä hulluja ohituksia!! Hanoissa illalla night marketilla kävellessäni eräs naikkonen kyllä yritti pölliä takkini taskusta tavaraa. Jostain kumman syystä olin juuri hetkeä ennen ottanut sieltä puhelimen käteeni eli siellä ei ollut muuta kuin röökit. No tuo varasnaikkonen ei ollut edes hyvä siinä mitä teki, koska tunsin kun yritti taskuun kättänsä työntää. Käännyin ja sanoin, että et oo edes hyvä tossa joten älä yritä :). Toki kaikissa paikoissa ei pimeän tultua voi yksinään liikkua eikä edes seurueena mutta omalla kohdalla ainakin, kun käytti sitä kuuluisaa maalaisjärkeä, niin vaaratilanteita ei sattunut. Suurinosa noista tilanteista varmaan sattuu niille, jotka on erilaisia nautintoaineita nauttineet ehkä jopa liikaa ja örveltävät kaduilla menemään....toki itsekin tuli juhlittua ja pörrättyä mutta suurimmaksi osaksi pitäydyin vaan oluessa, ja sitähän ei määräänsä enempää pysty juomaan onneksi tai minä ainakaan :).

....noihin nautintoaineisiin liittyen sitten. Se mikä yllätti oli, että nuoret (oli joukossa kyllä vanhempiakin) reissarit maailmalla käyttää todella paljon alkoholia, erilaisia huumeita, lääkkeitä ymym... Ihmettelinkin suuresti, että mistä niillä on rahaa juoda jokaikinen ilta kännit ja sit taas bussimatkoilla heittää valiumit naamaan kun unta pitää saada. Tosin kaikki nuohan on halvempia maailmalla kuin Suomessa (kokemusta ei oo ku alkoholista mutta luulisin ainakin) ja niitä on niin helposti saatavilla....Joissain paikoissa kaduilla vastaan tulee jengiä ja sulle tarjotaan erilaisia huumeita tai surullista mutta totta....sulle tarjotaan oikeestaan mitä vaan haluut. Ja yllättävän paljon maailmalla näkyi reissarijengiä, joilla oli joko käsi tai jalka paketissa tai muuten vaan naama ruvella. Tosin voihan olla, että jotkut on vaan hurjapäitä ja loukkaa ittensä erilaisissa aktiviteeteissa eikä kyse ollu känniörveltämisestä... 

Köyhyyttähän maailmalla näkee paljon ja se on surullista katsottavaa. Mutta ikäväkseni täytyy todeta, että siihen näkyyn jotenkin "turtuu", toki välillä taas silmät aukes mullakin ja oli niin paha olla kun näki lapsia, naisia ja miehiä kaatopaikoilla tai roskiksia kaivelemassa. Rahaa en juurikaan antanut kenellekään....vesipullon jämät monesti kylläkin tai sit joskus tupakan annoin sitä pyytävälle. Mombasassa oli mahtava hetki, kun Nairobissa tapaamani amerikkalainen "La Nike" saapui ja jakoi itselleen suuren kasan ylimääräisiä Niken vaatteita ja jopa yhdet lenkkarit. Hän kun on töissä Panamassa Niken puljussa niin nuo lahjoitukset ei häntä kirpaissut suuntaan eikä toiseen. Oli ilo seurata ihmisten reaktioita hämmenyksestä riemuun. 

Mutta tosiaan nyt on pääsiäinen kohta täällä Jamaikallakin ohitse ja osittain sateen parissa se tuli vietettyä kotona leffoja katsellen. Toki rantsullakin tuli kävästyä kun aurinko näyttäytyi :D.

Ja nyt ystävät hyvät ei olla sitte enää yhtään hukassa eikä sinne mennä <3 Iso kiitos kaikille teille ihanille, jotka olette mun matkassa olleet mukana ja tsempanneet kotoa käsin. Ikävä kotiin on välillä jo aikamoinen, pahinta on ikävä rakkaita tyttäriä ja jopa sitä meidän vähän hullua kissaakin kohtaan! Mutta kohta oon takas koti-Suomessa ja toivottavasti yhdessä rakkaan kanssa saavutaan. Pikku tauko kirjoitteluun tulee hetkeksi mutta kutina on, että tää ei ollut tässä....mutta ei siitä sen enempää :) 

Mun ihanaakin ihanemmat tyttäret <3

Meidän pikku peto <3

Thank you and goodbye Laos...and hello again Thailand!

Voihan Laos minkä teit!?! Veit viimeisetkin rippeet sydämestäni kyllä kertakaikkiaan <3. 

Elikkäs aloitetaas alusta.....Otin bussin Hanoista Luang Prabangiin ja sehän kesti sen 30 tuntia, tarkalleen 31 tuntia :D! No ei se niiiiin hirveetä ollut, meitä länkkäreitä oli bussissa mahtis porukka ja aika kului suht nopsaa tosin mun yö meni kyllä vähän jännätessä, että tuleeko se yrjö kylään vaiko ei ja ei tullut....en kyllä ollut syönyt mitään koko päivänä, sillä en pystynyt ruokaa aattelemaankaan ja ehkä hyvä niin :). Vietnamin ja Laosin rajalle kun tultiin aamusella joskus kasin pintaan, niin homma tuntui tyssäävän siihen. Annettiin passit virkailijoille Vietnamin puolella ja odoteltiin about puoli tuntia kun ne saatiin leimattuina takas (ja btw, siitä lystistä ei todellakaan tarvinnut maksaa mitään eli 15 päivän visa on arrival leimasta Vietnamiin ja pois suomalaisella passilla pulitetaan 0 euroa). Leimojen jälkeen käveltiin taas ei kenenkään maalla kohti Laosin rajaa ja siellä sit odoteltiin noin puoltoista tuntia, että visa on arrival leimat saatiin. Yks heppu siellä tako koneelle meidän kaikkien ehkä 12 länkkärin tiedot ja tulosti viisumit passiin....välillä teki kyllä mieli kysäistä, että tarvitko apua niin hittaalta homma näytti. Viisumista täytyi pulittaa mun 35 dollaria + 1 dollarin käsittelymaksu (2 dollaria viikonloppuisin), onneks hyväksyivät sekä dollareita että Vietnamin dongeja....muuten oisin ollu pulassa. No vihdoin kaikki me länkkärit päästiin takas bussiin ja aloitettiin matkanteko Laosin puolella....tiet oli aika huonossa kunnossa aluksi paikoin ja niin serpentiiniä, että onneks omaan (normaalisti ilman yrjötauteja) teräksisen vatsan ja rautaiset hermot!! Mutta maisemat Laosissa on kyllä niin upeita!!! Yhtä vuorta vuoren perään ja auringonvalo (nousu ja lasku) kun sattui oikeaan kohtaan niin näkymä oli kyllä henkeä salpaava!! Eli tuo 30 tunnin bussimatka oli kyllä kaikenkaikkiaan mahtis kokemus noiden näkymien puolesta.

Meidän bussi oli lastattu näin...onneks mun rinkka oli ruumassa :)

Vähän vielä unisen näköinen vietnamilaispoika raja-asemalla

Ja jälleen talsitaan ei kenenkään maalla...taustalla siintää Laosin raja-asema

30 tuntia kestää kun näkymät on tällaiset!!

Laosilaista asutusta rajan tuntumassa

Luang Prabangiin saavuttiin sit vähän yli puolen yön eli suoraa nukkumaan. Seuraavana päivänä vaihdoin hostellia ja päädyin samaan paikkaan yhdessä muutaman muun bussissa olleen kaverin kanssa. Päivän vietin kiertelemällä ja katsastamalla kaupunkia, kahviloissa istuskellessa ja vaan nauttiessa maisemista. Seuraavana päivänä sama homma jatkui yhdessä sveitsiläisen Sonjan kanssa. Vesiputousten vuoro olikin sitten seuraavan päivän ohjelmassa ja Kuang Si oli kyllä kaunis näky! Kiipesin (TAAS) ylös huipulle asti ihailemaan näkymiä ja tuo kiipeily oli kyllä ehkä tähän astisista se rankin! Ylös kavuttiin melkein pystysuoraa, hiekkaista seinämää, joihin oli jo vuosien saatossa muokkautunut pienen pienet askelmat (ja mitään kaiteita tai muitakaan vastaavia turvajuttuja siellä ei ollut) ja oon niin ylpeä itsestäni, että suomalaisella sisulla puristin itteni sinne ylhäälle ja yllättäen kyllä, korkeanpaikankammonikin oon tällä reissulla onnistunu jonnekki piiloon sysäämään. Alas mentiinkin sitten vähän helpompaa reittiä, onneksi :). Vesiputouksilla oli kyllä ihan muutama muukin turre tullut sitä kauneutta katsastaan. Muut meni uimaan mutta mä en....jotenkain ei houkuttanu astua sinne veteen...Sen sijaan mä höpöttelin muutaman laosilaisen mummelin kanssa tai ne höpötteli mulle ja mä en ymmärtäny mitään. Mutta kuvia napsittiin yhden rempseän mummelin käskystä ja kaikilla meillä oli hauskaa.

Mekong Luang Prabangista käsin katsottuna

Oih, smoothiet näistä tuoreista hedelmistä oli niin nameja

Mun lemppariravintola Luang Prabangissa....ihan vaan katukeittiö, jossa tuli syötyä kerran jos toisenki ja smoothiet hörpättyä :)

Utopiassa söin laosilaista ruokaa ja tää annos on nimeltään Laap...mun oli kasvisversio eli sieniä (yleensä tehään lihasta) ja oli kyllä pirun tulinen annos :D kyytipojaksi oli sitten sticky riisiä :) 

Minimunkit ylittää siltaa (kännyllä otettu niin vääähän on huonolaatunen, sorry :))

Kuang Si vesiputous

Kaunista katseltavaa

Ylhäällä oli tän näköistä

Ja tottakai sitä piti reunalle mennä kuva ottaan, miltä ne näkymät alaspäin näyttää

Yhteistä kieltä näiden laosilaisten rouvien kanssa ei ollut mutta yhteinen kuvaussessio oli hauska. Oranssitakkinen mummeli oli niin topakka ja halus, että otan kuvia niistä ja sehän vai passas :)

Vesiputouksen yhteydessä oli myös orvoksi jääneiden karhujen hoitola....pikkasen kaverit otti lunkisti :D

Sit olikin edessä jo lähtö Vang Viengiin ja sinne matkattiin yhdessä Sonjan kanssa minibussilla ja perskules, saatiin peräpenkkipaikat ja sehän oliki sit ihan yhtä pomppua ja ilmastoinnistahan ei sinne perälle tienny mitään. Onneks se matka ei kestäny ku kuus tuntia. Matkalla nähtiin pari onnettomuuttakin...ensin meidän edellä ajava uuden uutukainen pick up päräytti suoralla tiellä puuhun (no meidän kuskihan ei jääny katteleen miten kävi mut nähtiin, että ovet aukes ja kaikki sieltä ulos kömpi, äiti lapsineen peräpenkiltä ja isäntä eestä) ja sit myöhemmin paikallinen tyttö oli ajanut skootterillaan ulos tieltä. Joku pariskunta oli tytön jo autonsa lavalle tieltä poiminut ja siellä tyttö istui naama niin veressä, että hyvä jos pahemmilta vammoilta säästyi.... :( No Vang Viengissä sit kierreltiin ja kaarreltiin Sonjan kanssa puoltoista päivää. Kävästiin kattomassa Blue Lagoon (heh, jos oisin tiennyt tai erehtynyt googlaamaan tuon paikan niin oisin jättänyt väliin, ei ollut sen rahanarvoinen paikka mitä siitä maksettiin...about 10 euroo kyydityksineen ja sisäänpääsyineen). No olihan siellä onneksi se luolakin, jota TAAS kiivettiin katsomaan.

Pää oli ihan pyörällä näistä upeista maisemista!!

Kaunista oli Vang Viengissäkin, ei ehkä kuitenkaan mun kaupunki

Jep, luolalle kavuttiin kun Blue Lagoon oli hienoinen pettymys

Onneks mulla oli mahtisseuraa Vang Viengissä....sveitsiläinen Sonja ja japanilainen Yuta!

Mun matka jatkui Vang Viengistä sit Vientianeen yhdeksi yöksi kylläkin vaan, vaikka siellä ois kyllä voinu pidempäänkin oleilla ja kaupunkia katsastaa. Mutta olipa hyvä, että illalla kun lähdin iltamarkkinoille niin alkoi sataa....sieltä ois voinu mukaan tarttua taas jotain EI tarpeellista vaatetta eli markkinat tuli nopeesti katsastettua ja takas hostellille. Sadetta kesti sit aina seuraavaan aamupäivään mutta se ei haitannut. Odottelin hostellilla rauhassa yöbussin lähtöä 4000 islandsille!! Bussi oli melkoisen iso ja nimeltään King of Bus....jep :). Kahdessa kerroksessa oli petejä ja onnekseni mä sain tällä kertaa pedin alakerrasta. Heräsinki sit vasta kun saavuttiin Pakseen ja vaihdettiin hmmm.... ei niin hyvään bussiin...iskareita ei tuossa bussissa varmaan ollu ollenkaan ja kyyti oli sit sen mukaista. No, päästiin kuin päästiinkin Don Khong districtiin ja sieltä pääsin ekaan veneeseen joka vei meidät Don Khon saarelle. Pan's Guesthouse ja mun pikku bungalow riippumattoineen oli kyllä just sitä mitä olin kuvitellut! Rauhaa ja vaan oleilua. Ja siellä oli niin rento ja kiireetön meininki (ja kuuma :D)että sitä ei oikein muuta "jaksanut" tehdäkään kun chillailla ja ihmetellä riippumatossa päivät pitkät. Toki pikku retkiä tehtiin yhdessä Espanjassa majaa pitävän pariskunnan (slovakialaisen Radkan ja englantilaisen Jamesin) kanssa ja oli kiva, kun he ystävällisesti mua aina mukaan pyysivät. Toka vikana päivänä sain naapurikseni 67 v mummon Sveitsistä, joka on reppureissannut Aasiassa yksin jo viis kuukautta ja vielä on muutama kuukausi reissua edessä! Eli oikeesti, EI TÄMÄ NIIN kamalaa ja pelottavaa tää yksin reissaaminen todellakaan ole, etteikö sitä uskaltais tehdä... jos mummotki uskaltaa :D. Mutta tuosta sit lisää kun saan aikaiseksi kirjoitettua vaikka jonkunlaisen yhteenvedon reissusta :).

Hiljaista oli Vientianen kaduilla

King of Bus :)

Vihdoin Don Khon-saarella ja tätähän se sitte suurimmaks osaks oli....chillailua riippumatossa....

...ja tämän ankkaperheen päivärutiineja seuraten....

Ja ei se auringonlasku riippumatostakaan käsin ollut ollenkaan hullumpi

Mun ihana pinkki menopeli <3

Hiljaista oli tälläkin kylätiellä

Mukava kun kaverit sai vapaana tepastella pitkin kylää...

...paitsi tämä pikkukaveri :(

...tai tämä kaveri....

Yks mun lempparikuvista, joka toki olisi ollut vielä hienompi jos oisin saanu rouvan kasvot kuvaan....oli nimittäin sen verran iällä tämä lady

Lapsia on aina yhtä mukava kuvailla

Nuorena se on näköjään jo noi "taksihommat" aloitettava

Kaunista!!

Hei hei mun pikku bungalow! Kuvassa on "naapurini", 67 vuotias reppureissaaja :)

Näitä vesipuhveleita oli ihana katsella....löhöilivät pikkusaarilla tai sit ottivat kylpyjä joessa 

No sit koitti se aika kun Don Khonilta oli lähdettävä, sillä oleilu siellä ei ollut halvimmasta päästä siis majoituksen suhteen...muuten oisin ollut siellä siihen saakka kunnes lento Jamaikalle lähtee. Eli ei auttanut kun jatkaa matkaa ja sehän jatkui Paksesta bussilla rajalle Uboniin ja sieltä yöjunalla Bangkokiin ( tulipahan tuokin koettua :D) ja edelleen junalla Hua Hiniin. Hua Hin on odotetusti turremesta mutta no, rannalla makoilua ja meressä uimista täällä voi harrastaa viikon verran ilman, että pää hajoo...hope so. No pää hajos toissapäivänä johtuen siitä, että lähdin viihteelle hostellissa asustelleen norjalaisen Alexin kanssa ja tequilapartythän niistä tuli....sissos, never again! Mutta joo, täällä oon nyt siis kierrellyt ja kaarrellut pitkin kaupunkia ja suurin osa päivästä menee tietty rannalla ja voin sanoo, että tuntuu päivät pirun pitkiltä tällaisessa "paratiisissakin" kun oottaa, että se tietty päivä vihdoin koittaa!! 

Taas kävellään ei kenenkään maalla....Laosin ja Thaimaan rajalla

Yöjuna Bangkokiin...mun peti oli ylhäällä tosin oli odotettava, et poitsu tulee lakanoiden kanssa ja petaa mulle sen :)

Ubonin asema ja juna valmiina lähtöön

Alex ja Mac ja bileet Hua Hinissä...ja Mac jos tykkäis tytöistä, ni tykkäis kuulemma musta mutta nyt tykkäs Alexista enemmän :)

Mua niin käy sääliks noi heppaparat....kuumassa auringossa koko pitkä päivä turisteja kyytsätessä....

Laskuveden aikaan

Hua Hinin rantaa ei voi kyllä moittia

Maanantaina tulee sit tasan puoli vuotta kun tää blondi otti ja reissuun lähti! Ja kyllä on ollut ihan huikeet puoli vuotta, sen voin sanoa ja jotenki tosi nopeesti aika mennyt mutta onhan tässä mennä veivattukin ees taas :). Kiva, että teitä kanssamatkaajia on ollut mukana niin paljon, kiitoskiitoskiitos <3. Ja matkahan jatkuu vielä eli pysyhän messissä, vaikka näin tiiviisti ei varmaan stooria ainakaan hetkeen tule, mutta jotain kivaa koitan teille päivittää silti!! Nyt ei enää olla yhtään hukassa vaan päinvastoin, oon löytänyt itseni! <3