Mä haluun antaa mielihyvää, iloa ja nautintoa.....

Terkkuja Jamaikalta!

Olen ollut tässä maassa jo noin parisen viikkoa mutta kun noita free wifi yhteyksiä ei olekaan saatavissa ihan joka paikassa, niin teidän updeittaaminen tulee nyt pikkasen jälkijunassa, sorry guys. Toisaalta hyvä juttu ettei yhteyksiä ole saatavilla joka mutkassa, eipä tule koko ajan näitä älyvehkeitä räpläiltyä…(=vierotusoireita on kyllä esiintynyt mutta suosittelen itsekullekin tätä tällaista erossa oloa aina silloin tällöin :P). Oishan noita nettikahviloita siellä täällä mutta kun oon vähän laiska sellasia metsästään ja niissä istuskeleen. Toki toisaalta taas on huoli tyttösistä, että jos ne nyt kuitenkin maman apua jossain tarttis tai yleensäkin perheestä, jos jollekin jotain sattuu kun ei 24/7 olekaan skypen tai whatsapin tavoitettavissa…..mutta soittamalla on tästäkin selvitty :). Tosin just Janet valitti, että on se kumma kun ei omaan äitiin saa yhteyttä kun haluaa :D

Lento New Yorkista JFK:ltä Montego Bayihin sujui suurinpiirtein täysin unessa, sillä edellisen yön hippalot New Yorkissa pisti pikkasen väsyttään. Mutta ei voi muuta sanoa kuin että olipa kyllä kiva lopetus Nykin osuudelle. Blondi kiittää ja kumartaa ja toivoo, että ehkäpä in the next life on enemmän yhteistä aikaa New Yorkin kanssa :). Elikkäs Montego Bayihin saavuin 12. päivä perjantaina iltapäivästä ja sieltä oli sitten tunnin ajomatka Runaway Bayihin ja oh my, ällikällä löi paikan ihanuus tän blondin kyllä kun House Erabon pihaan saavuttiin. Elken kirkkaan keltainen talo suorastaan kylpi auringossa ja terassilta oli suora näkymä merelle joten mm-mm-mm, olin tullut kyllä eräänlaiseen taivaaseen. No nuo kolme päivää jotka siellä vietin, kului enimmäkseen chillaillessa, eli aurinkoa ottaessa ja uidessa, sillä Nykin kävelyt ja kiertelyt painoi kyllä ja melkoisesti. Mutta en olisi voinut kuvitella ihanampaa tapaa aloittaa tähän maahan tutustumista kuin tuolla tavoin, rennosti ja vieläpä erittäin turvallisessa ympäristössä, kiitos siitä Lunalle, Brunolle ja Princelle, kolmelle isolle tanskandogille :). Toki tuossa kolmessakin päivässä sattui ja tapahtui aina kun pään portista ulos pisti. Kaduilla kuuluu huutoja ja pyydetään pysähtymään, tarjotaan taksia, seuraa, ganjaa jne. Jouduinpa seuraamaan paikallisten yhteenottoakin erittäin läheltä ja siinä vaiheessa kun minä astuin ulos automaattikopista, niin puukkoja jo heiluteltiin. En todellakaan jäänyt katsomaan mitä sen jälkeen tapahtui. Sen verran apua sain samana päivänä 23 vuotiaalta Steveniltä, että hän tuli kanssani mukaani hankkimaan paikallista prepaid-korttia puhelimeeni. Omien sanojensakin mukaan ”me jamaikalaiset ollaan ystävällisiä” mutta niinpäs vain hänkin odotti ”maksua” avustaan :). Noh, tarjosin kundille pari bisseä ja se oli sillä selvä :D. Mutta eiköhän kaveri ollut ottanut mun numeronki ylös  ja puhelin soi nyt vähän väliä…hehee, enpä ois uskonu, että tulee aika kun meikä jättää puheluihin vastaamatta…hyi mua :). 

Runaway Baystä matka jatkui St Margaret Bayihin ja matka sinne oli varsin mielenkiintoinen. Eli Runaway Baystä otettiin yhdessä saksalaisen nuorenparin, Kristinin ja Marcusin kanssa routetaxi Ocho Riosiin ja tämä samainen pariskunta opasti mut bussiasemalle, joka olikin sitten täynnä kaiken näköistä minibussia ja routetaxia, jotka ahdetaan aina niin täyteen jengiä kuin vain pystyy (ystävääni Kirsiä ois naurattanut katsella kuinka 12 hengen minibussiin ahdetaan ainakin tuplat + matkalaukkuja vino pino ja joka pysäkiltä otetaan vaan lisää ja lisää väkeä :D). Kaiken lisäksi kuski kaahasi sellaista vauhtia erittäin mutkaista tietä, että herkemmällä ois voinu yrjö sellasessa kyydissä lentää. Vihdoin ja viimein pääsin sitten perille ja vastassa oli Dwayne, pitkä, salskea rastatukkainen kaveri, joka ystävällisesti otti 15 kilon (joo paino lisääntynyt viime kerrasta mutta johtuu siitä, että siellä on nyt kaikki mun ”raskaammat” vaatteet jotka oli päällä Suomesta lähtiessä) rinkan selästäni ja kantoi sen tänne majapaikkaani. Ja olipa onni, että hän halusi rinkkaani välttämättä kantaa sillä voi veljet sitä armontonta mäkeä majapaikkaani, kuin myös muuta mäkistä maastoa jota tässä maassa riittää, talsittiin sitten eeten taaten yli 30 asteen helteissä joten on se kumma, jos ei jotain hyvää jaloissa ja persauksessa tämän reissun jälkeen näy tai hetken aikaa ainakin Jamaika osion jälkeen!! (eli erittäin raskailla mäkivedoilla on reissu aloitettu Tiia-Lotta :)). St. Margaret’s Bayssä asustelin ihan paikallisten parissa, tosin talon rouva Yvonne, a.ka. Polly, on puoliksi englantilainen ja puoliksi jamaikalainen ja talon isäntä, Frank, englantilainen. Ja erittäin ihana pariskunta onkin! Ja yllätys yllätys, heilläkin oli koira, Fidel Castro nimeltään, huolehtimassa meikäläisen turvallisuudesta. Ja kiva kun tuo koira vielä pyydysti hiiriä, rottia ja muita öttiäisiä :)).

Eka yö meni vähän niin ja näin, kun kaikki kylän koirat huusi kahteen asti yöllä, kukot kiekui ihan ihmeellisen aikaan ja osaltaan vähän jänskättikin, että mistä joku hiiri, gekko tai muu ötökkä kiipee sisälle, mutta onneks ei kiivennyt eikä mitään muutakaan ällöä tapahtunut. Toka yönä ei enää ees aatellut mitään tuollaista, silmät vaan kii ja unta palloon. Hyttysiä, jotka kiusaa päivin ja öin niin tässä maassa on muuten sitten ziljooooooonia!!!!! Onneksi on ohovia mukana! Vaikka ei ohovit auttaneet, sillä sain inhottavan virustartunnan, joka siellä jylläsi (hyttyset kuulemma sitäkin levitti ja chicken quineaksi sitä kutsuttiin). Kaikki nivelet oli niin hemmetin kipeet, että kävely ja kaikenlainen nostelu, vesipullon avaaminen ym sattui ihan vietävästi. Osa sai vielä jotain ihottumaakin mutta mä selvisin vaan noilla yllämainituilla kivuilla pienen lämmön kera. Johtuen varmaan kuumuudesta niin St. Margaret’s Bayhin saavuttuani en kahteen päivään syönyt juuri mitään….join kyllä mutta nälkä ei vaan ollut jostain syystä…..Ja sitä ekaa aamukahvia kun terassilla Pollyn kanssaan nautittiin niin eiköhän kaksi kaveria tiellä meidän talon kohdalla huutanut, että täällä on KÄÄRME!!! Polly nauroi pojille, että tuokaa se tänne näytille kun Kaija pelkää niitä. Mun huuto säikytti sekä kärmeen että pojatkin, joten siitäkin selvittiin. Terassilla istuessani tai kadulla kävellessä ohi kulkevat miehet, naiset, lapset huuteli hyvät päivät tai illat ja hymyilivät ja heiluttelivat kättä aina iloisesti eli pääsin pieneksi osaksi sitä yhteisöä noinkin lyhyessä ajassa, kiitos siitä Pollylle. 

Tässä maassa veden tuloa säännöstellään, joten se saatetaan katkaista taloista yhtäkkiä ilman mitään ilmoitusta ja meikäläinen ainakin kun oli koko ajan suihkun tarpeessa ois ollut hätää kärsimässä jossei majapaikassani olisi ollut kaksi ulkosuihkua erillisellä vesisäiliöllä joita sai käyttää vapaasti. Mietinkin yks päivä että voi jösses sentään, musta on kyllä kauneus jossain tooooodella kaukana kun näissä helteissä täällä hiihtelee, sillä hiki valuu koko ajan ihan valtavina puroina pitkin kroppaa ja hiukset liimaantuu päähän kiinni mutta sama se on paikallisilla ja kaikilla muillakin.

Ekana kokonaisena päivänä henkilökohtainen oppaani Dwayne kierrätti mua rannoilla kun niille halusin. Kävästiin uimassa ihanalla Boston Bayllä, joka on tähän mennessä ehkä ihanin ranta ikinä, missä olen käynyt ja uinut!!!! Ja siellä ei meidän lisäksi ollut kuin kaksi ihmistä. Sieltä mentiin katsomaan paikallisten suosimaa Winnifred beachiä, jossa käy myös turisteja ja siellähän niitä oli tälläkin kertaa. Loppuhuipennuksena oli vielä se kuuluisa Blue Lagoon. Kertakaikkiaan ihanaa, ihanaa ja vielä kerran ihanaa! Tässä maassa kyllä oikeesti joskus tuntee olevansa todellakin jonkinlaisessa taivaassa, niin kaunista paikoin on. Paljon on sitten sitä kauniin vastakohtaakin kyllä…valitettavasti :(. Niin paljon roskia joka paikassa ja lisää vaan heitellään luontoon. Tokana päivänä mut vietiin sitten raftingiin Rio Grande joelle eli sellasella bambuveneellä mentiin pitkin jokea. Ja henki salpautu sielläkin, sekä maisemien kauneudesta kuin myös siitä kun sai pulahtaa hiukan kylmempään jokiveteen kuin mitä meressä tähän mennessä oli ollut. Eväät syötyämme lähdettiin takas päin ja soutelun jälkeen kävästiin paikallisessa baarissa, jossa oppaani serkut, kaverit ja muut kylänmiehet, naiset ja lapset tappoivat aikaa mm. korttia pelaamalla. Seuraava päivä kuluikin löhöillessä alhaalla rannalla, lähinnä Pollyn omistamassa rantabaarissa (jonka hän on tällä hetkellä kylläkin vuokrannut eteenpäin) ja parissa muussa rantabaarissa istuskellessa ja paikallisten kanssa höpötellessä. Port Antoniossakin tuli muutamaan otteeseen pyörähdettyä rahaa nostamassa ja Pollyn kanssa kauppoja katsastamassa. Mitään suurempaa en ole täältäkään ostanut, pari rannekorua ja yhden maalauksen johon ihastuin. Lauantaina sit taas kierreltiin kaikkia ihania paikkoja, käytiin uimassa ja istuskeltiin metsässä paikallisten kanssa. Tosin metsä oli lähellä tietä ja baaria mutta sanotaanko näin, että siellä oli eräänlainen myyntikoju pystyssä ja siellä sit kulutettiin aikaa. Välillä haettiin baarista kylmää juotavaa ja kellään ei ollu kiire mihinkään. Vimppa iltanani Polly järkkäsi alhaalla rannalla mulle läksiäisjuhlat eli cook out partyt. Grillattiin kalaa, kanaa, vihanneksia jne. ja juomaksi siirappia ja sokeria jäiden kera! YUMMY!!!!  Muiden pelatessa dominoa meikä katteli auringonlaskua, illan pimetessä tulikärpäsiä sekä tummaa taivasta, joka salamoi. Tuohonkin kylään ja paikkaan pieni pala sydäntäni kyllä jäi, niin kovasti nautin oleilusta, kaikesta näkemästäni ja kokemastani siellä! Onkohan mun sydämestä tätä menoa mitään jäljellä ku kotiin pääsen….?

Boston Bay <3

Kuvia joelta, heppauiskentelua Boston Bayltä, Blue Lagoon sekä "oman pihan" hedelmäpuita sekä iltataivas terassiltani

Polly, paikallista menoa baarissa, vahtikoirani Fidel Castro, hymypoika Andrew ja tuoretta kookosvettä tuli juotua kannu tolkulla 

Serkukset Dwayne and Polly

Kalaa ja kasviksia, mmmmmm yummy!!!!

Aikasta hieno!!

Yllä olevan kiven luona oli tällainen ihana pikku rantakin

Shereen <3

Shereenillä oli kivaa mun läksäreissä :)

Atlantan vieraita

Maanantaiaamu koitti ja oli tullut aika lähteä seuraavaan paikkaan, Kingstoniin. Dwayne saatteli mut Port Antonioon oikeaan bussiin ja Kingstonissa vastassa oli majoittajani Neil. Ja no niin, nyt tultiin sitten korkeelle ja kovaa eli meikäläisen tuollainen 200 neliön asunto neljän päivän ajan on sitten ylhäällä kukkulalla, josta näkee koko Kingstonin!! WOW, mitkä maisemat!! Mutta ylläri ylläri, mäkiä riittää kavuttavaksi sitten täälläkin. Tänään otin ja kävelin alas Liganeauun (ylös tulinkin sitte taksilla :D) kun piti saada lisää puheaikaa kännyyn sekä täytettä jääkaappiin. Kaikki muu täällä Jamaikalla on suht kallista paitsi taksilla ajo! Mutta joo, Kingstonista sitten myöhemmin lisää ja nyt vasta kantsiikin pysyä mukana kun tää on se paikka, jossa todella voi joutua hukkaan.....no ei huoli pois ystävät, huomenna samainen taksikuski tulee hakeen mua täältä huipulta ja vie sit katteleen Bob Marleyn taloa ja sen sellaista.  

Kingston illan hämärtyessä mun partsilta katsottuna...

...ja sama päivänvalossa