Abouttiarallaa kaksi kuukautta duunia jäljellä ja sitten se reilun vuoden mittainen LOMA alkaa! Voihan veljet sanon minä....Ei tätä vieläkään usko todeksi, että kohta meitsi ottaa ja lähtee ja jättää KAIKEN tutun ja turvallisen taakseen ja hyppää niin tuntemattomaan kuin vain voi olla ja vieläpä ihan YKSIN! Välillä jännitys jo kourasee tuolta mahanpohjasta ihan kunnolla ja jo nyt, kyyneleet nousee silmiini kun vain ajattelenkaan sitä hetkeä, kun hyvästelen tyttäreni Helsinki-Vantaan kentällä pitkäksi aikaa....tuo tunne saa minut myös miettimään, mitä ihmettä olen tekemässä?!? Olenko todella jättämässä nuo mun ainoat niin rakkaat, jotka saa mut joka päivä hymyilemään, nauramaan kuin myös raivon partaalle?!? Vaikka nämä minun neitoset ovatkin jo nuoria aikuisia ja pärjäävät jo omillaan (suurimman osan aikaa ainakin :)) niin silti koen, että äitinä teen nyt jotain niin kamalaa, kun en sitten ole täällä lähellä tukena ja turvana, kun he sitä tarvitsevat vaan mennä viipotan pitkin ja poikin maailmaa. Oi ja voi...nyt työnnän tämän tuskaa aiheuttavan ajatuksen jonnekin perimmäiseen nurkkaan aivoissani ja keskityn vaikka kertomaan teille, mitä minä odotan tuolta matkaltani. Mutta ennen sitä, OIKEIN IHANAA HUOMISTA ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄITYLEILLE! <3
 |
| Kööpenhaminan kukkaloistoa |
Mitä minä odotan tuolta matkaltani? Niin....se onkin hyvä kysymys ja rehellisesti sanottuna, en ole siihen vielä vastausta keksinyt. Mutta toisaalta, miksi pitäisikään? Haluan kerrankin, että tuuli vie ja kuljettaa minua niissä paikoissa, joihin olen menossa enkä halua suunnitella tekemisiäni kohteissa etukäteen (toki tiettyjä paikkoja ja kohteita haluan matkallani ja kohteissani nähdä mutta ilman suurempia suunnitteluja), sillä juuri siitä aikataulutuksesta, rutiineista ja suunnitelmallisuudesta, joita tämä joka päiväinen normielämä suurimmalla osalla meistä on täynnä, haluan päästä hetkeksi eroon ja oppia itsestäni sen, minkälainen ihminen minä olenkaan, kun EI OLE SITÄ PAKKOA TEHDÄ MITÄÄN. Täytyy myöntää, tuokin on pelottava ajatus. Onko minusta siihen vai tarvitsenko tuekseni ne aikataulut, rutiinit ja suunnitelmallisuuden? Eli osaanko vaikka vain makoilla riippukeinussa ja katsella taivasta ilman syyllisyyttä siitä, että lapseni elävät sitä normiarkea kaukana minusta eivätkä voi nauttia tästä kanssani tai että joku muu hoitaa ne työni siellä töissä ja että takaraivossa jyskyttää koko ajan se ajatus, että tämäkin loma loppuu kohta ja paluu arkeen on edessä. Noh, tuo ajatus: "tämä loma loppuu kohta" varmaan häipyy parin ensimmäisen kuukauden jälkeen ainakin toivon niin :). Suurin osa ihmisistä näyttää luulevan, että lähden etsimään sitä rakkautta tuolta reissulta....sillä niin moni kysyykin, että mitäs sitten, jos rakastut reissullasi? Tuohonkaan minulla ei ole vastausta enkä aio sillä päätäni vaivata sillä rakkaus on sellainen asia, että sillehän minä en mahda mitään, jos se kohdalle sattuu tallustelemaan! Mutta sen tiedän, uusia ystäviä tuolla reissullani tulen varmasti saamaan!
Viikon päästä toteutan taas yhden (tai oikeastaan kaksi) pitkäaikaisen haaveeni mutta siitä ei vielä sen enempää, näette ja kuulette myöhemmin mitä tämä naikkonen on taas mennytkään tekemään eli pysyhän hukassa kanssani!
Loppuun "Viljon Levyraadista" poimittu erittäin mahtava biisi Leevi and The Leavingsiltä!
Elämä on pitkä puutelista
Se silloin tällöin täyttyy suudelmista
Elämä on elämää varten annettu
ja se on ihanasti sanottu
https://www.youtube.com/watch?v=-zWM5-wrHzI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti